|
Sulka II -hanke
Sulka II -hanke starttasi Kokkolasta ja Mikkelistä. Suomen Ladun
syyskuun alussa käynnistämä Sulka II -hanke lähti vuoden 2010
alusta kuntakierrokselle 15 kuntaan, joka päättyy keväällä 2011.
Pilottikuntina toimivat Kokkola ja Mikkeli, joissa hankkeen
toimintamallia testataan tammikuusta lähtien. Tarkoituksena on
kunnan viranhaltijoiden ja kolmannen sektorin kanssa tehtävän
yhteistyön avulla tuottaa kunnan käyttöön selvitys kunnan
ulkoilumahdollisuuksien nykytilasta ja tulevaisuuden ennusteista.

Avoin asukaspaneeli julkisti asukaskyselyn tulokset
Asukaskyselyn tulokset julkistettiin 5.5.2010 Kokkolan kaupungintalolla järjestetyssä asukaspaneelissa.
Asukkailta kerättyä tietoa käytetään myös osana laajempaa selvitystä Kokkolan ulkoilumahdollisuuksien nykytilasta ja muutoksesta. Selvitys liittyy Kokkolassa parhaillaan käynnissä olevaan Suomen Ladun valtakunnalliseen Sulka II -hankkeeseen, jossa käydään läpi 15 suomalaisen kunnan ulkoilumahdollisuudet vuosina 2009 – 2011.
Lisätietoja asukaskyselystä: Kokkolan Kaupunki: liikuntatoimenjohtaja Lotta Nyqvist 044 780 9262 lotta.nyqvist(a)kokkola.fi
Lisätietoja Sulka II -hankkeesta: Kokkolan Latu ry: Petri Kulha 040 558 2288 petri.kulha(a)boliden.com
Suomen Latu: SULKA II-hankkeen projektikoordinaattori Eveliina Nygren 040 759 6057 eveliina.nygren(a)suomenlatu.fi
 
|