Kokkolan latu
Logo Kokkolan latu

Retkikertomukset

 

Kokkolan Ladun Seikkailukerhon jäseniä Aconcagualla 2007

11 hengen täysin suomalainen ryhmä tavoitteli tammikuussa 2007 Argentiinassa Chilen rajan läheisyydessä sijaitsevaa eteläisen pallonpuoliskon ja samalla Andien korkeinta huippua Aconcaguaa (6962m). Vuorelle nousun tekisivät haasteelliseksi sen korkeus sekä Tyynenvaltameren läheisyys, aiheuttaen nopeita muutoksia vuorella vallitsevassa säätilassa. Matkalla oli myös 4 jäsentä Kokkolan Ladusta, joista Pekka Junkala toimi retkikunnan johtajana, muut jäsenet olivat seikkailukerhon Esa Alatalo, Petri Kulha ja Nina Pasanen.

Lue lisää »» Kulhan Petrin kesäloma Aconcagualla

www.climbingfinn.fi
Retkikunnan hihamerkin suunnitteli Saija Harsunen.

 

Pekka Junkala Mount McKinleyllä 2009

Pekka Junkala huiputti Alaskassa sijaitsevan Pohjois-Amerikan korkeimman vuoren, Denalin eli Mount McKinleyn, 6194 metriä vuonna 2009. Retkikuntaan kuului kolme suomalaisia ja mukana myös yksi uusseelantilainen. Huiputus onnistui puolelta jäsenistä, vaikka viimeisinä päivinä pakkanen -30, tuuli ja lumisade pitkittivät huipulle pääsyä.

Lisää kuvia »
www.climbingfinn.fi/2009/

Tutustu Climbingfinn-seuraan sivulla
www.climbingfinn.fi

 


Kokkolan Latu
Ajankohtaista
Oulun latualue
Pj:n terveiset
Jäsentiedotteet
Jäsenasiat
Majat
Melonta
Hiihto
Perheliikunta
Pyöräily
Ulkoilu/Retkeily
Outdoor (Nuoret)
Lapinmatka
Yhteystiedot
Palaute  
Galleria  
Retkikertomukset
Linkit »
Lomakkeet
Ulkoilu