|
Kokkolan Latu ry
Kokkolan Latu ry on kunto- ja virkistysliikuntajärjestö. Se on valtakunnallisen Suomen Latu ry:n paikallinen jäsenjärjestö. Suomen Ladulla on yli 200 jäsenyhdistystä eri puolella Suomea ja yli 74 000 jäsentä.
Kokkolan Latu on perustettu helmikuussa vuonna 1953 ja sen jäsenmäärä (11.7.2009) 804 henkilöä. Yhdistyksen hiihtomaja "Rastimaja" sijaitsee Trullevissa, Ahventie 8, Trullevin ulkoilureitin varrella.
Arvot
Yhdistyksemme toiminnan periaatteena ovat vastuullisuus, vaikuttavuus, kestävä kehitys, tasavertaisuus ja taloudellisuus.
Toiminta-ajatus
Kokkolan Ladun toiminta-ajatuksena on edistää kuntoa, terveyttä ja virkistystä tuottavaa liikuntaa sekä ulkoilua, retkeilyä ja yleensä aktiivista elämäntapaa. Kokkolan Latu suunnittelee, tuottaa ja välittää Suomen Ladun toiminta-ajatuksen mukaisia liikuntapalveluja, -koulutusta ja -aineistoa kohderyhmänä oman yhdistyksen jäsenet ja lähialueen ulkoilusta ja terveysliikunnasta kiinnostuneet ihmiset ja vaikuttajat. Pyrimme olemaan myös haluttu yhteistyökumppani omien osaamisalueiden kuten luonnossa tapahtuvan liikkumisen asiantuntemuksen osalta ja ylläpitää välittömiä suhteita alueen päättäjiin sekä muihin alueen toimijoihin.
Perinteisinä liikuntamuotoina ovat kävely, pyöräily, melonta, hiihto, kesä- ja talviretkeily sekä ulkoilu. Lisäksi toimintaamme kuuluu sauvakävely, lumikenkäily, vesijumppa, lentopallo ja perheliikunta.
Liikuntaa harrastetaan Kokkolan ja lähiympäristön tarjoamilla liikuntapaikoilla ja retkeilyreiteillä. Lisäksi tehdään liikunnallisia retkiä muualle Suomeen ja joskus myös ulkomaille. Kaikille avoimia tapahtumia ympäri vuoden.


|