Hallituksen terveiset | Hallituksen esittely | Talkooinfo | Rastimaja
Hallituksen terveiset
Lähtisitkö ulos?
Kokkolan ladulla on ollut kenties historiansa tapahtumarikkain kausi takana, ainakin minun mielestäni! Ollaan hiihdelty, lumikenkäilty, talviuitu, pilkitty, pyöräilty, melottu, retkeilty, geokätköilty ja onpa osa jopa kiivennyt Kilimanjarolle saakka! Eikä uusi vuosi huonommaksi jää.
Olemme tehneet myös tiivistä yhteistyötä muiden liikuttajien kanssa. Tavoitteenamme on järjestää tapahtumia, joihin on helppo tulla, olit sitten kokenut tai vasta-aloittelija, nuori tai vanha! Olemme jäsenmäärältämme Oulun alueen toiseksi suurin, tavoitteena v. 2012 on olla suurin ja aktiivisin. Tähän tarvitsemme teidän kaikkien apua, osallistuvia jäseniä ja ennen kaikkea uusia aktiivisia toimijoita.
Ilman intohimoista talkoohenkeä ei Kokkolan Latua olisi. Kiitos toimijoillemme ja kaikille tapahtumiin osallistuneille. Paras kiitos järjestäjille on runsas osaanotto tapahtumiin. Liikkumalla ja ulkoilemalla ihmiset pysyvät fyysisesti ja psyykkisesti terveempinä.
Mutta palataanpa tuohon otsikkoon; talven selkä on taittunut ja kevätaurinko lämmittää mieltä, niin miksikäs ei!
Liikunnallisin terveisin,
Aino Sikkilä
Pyöräilyn avaus toukokuussa.
Mehutarjoilua Rastimajalla.
Lautalla Hailuotoon.